Opastus Überhund – taiteen kiehtovat koirat -näyttelyyn
Syyskauden opastukset näyttelyyn pääsymaksun hinnalla torstaina 17.8. klo 16.30 sekä torstaina 21.9. klo 16.30
Kuvataiteessa koiria on kuvattu hämmästyttävän paljon, mutta hahmoina ne ovat usein niin arkisia ja tavallisia, että saattavat jäädä huomaamatta. Überhund nostaa koirat katseen kohteeksi ja pääosaan. Se kertoo myös lajiemme pitkästä yhteisestä historiasta ja suhteemme ainutlaatuisuudesta. Näyttelyn vanhimmat mukana olevat esineet ovat mayakulttuurin ajoille sijoittuvat pienoisveistokset. Uusimmat teokset ovat valmistuneet näyttelyyn vuonna 2022. Kaikkiaan Jyväskylän taidemuseossa esillä olevassa kokonaisuudessa on mukana 70 teosta yli 40 taiteilijalta. Teokset ovat lainassa suomalaisista julkisista kokoelmista, museoista, gallerioista, säätiöistä ja yksityisiltä omistajilta. Näyttely on laajin koiria esittävän taiteen kokonaisuus mitä Suomessa on koskaan nähty. Überhund – Taiteen kiehtovat koirat näyttelykokonaisuuden on kuratoinut Salon taidemuseon johtaja Susanna Luojus ja se oli ensimmäistä kertaa esillä Salon taidemuseossa syksyllä 2022. Kiertonäyttely on valituin sisällöin esillä muissa museoissa. Jyväskylän jälkeen näyttely jatkaa Mikkelin ja Kuopion taidemuseoihin.
Pricing
Date
21.09.2023 klo 13:30 - 14:15Other Dates
Organizer
Audience
- Travelers
- Youngsters
- Adults
- Children
- Immigrants
- Seniors
- LGBTQIA+
- Entrepreneurs
Keywords
- Museums
- Culture and art
- Exhibitions and openings
- Guided tours
- Accessible