Hyppää pääsisältöön

31.5.2021

Koulujen päätösviikonloppuna nuoret voivat tavata halutessaan kaduille jalkautuvia nuorisotyöntekijöitä. Poliisi ja pelastuslaitos varautuvat viikonloppuun myös mahdollisimman vahvalla miehityksellä.
Kuva
Synkkis katupäivystämässä syksyllä 2017

Koulujen päättymisviikonloppuna 4.-5.6.2021 eri tahot ja organisaatiot toimivat yhteistyössä, jotta nuorten kesä voi alkaa Jyväskylässä rauhallisesti ja turvallisesti. Mukana viikonloppua valvomassa ovat Keski-Suomen pelastuslaitos, Sisä-Suomen poliisi, Suomen Punainen Risti, Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa, Jyväskylän seurakunta ja Palveluoperaatio Saapas, Gradia Jyväskylä, Vamos Jyväskylä ja Nuortentalo Katutaso sekä Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut. 

Tahot toimivat viikonlopun aikana yhteistyössä, jotta tiedonvaihto olisi mahdollisimman sujuvaa. 

Jalkautumista, tarkkailua ja varautumista

Jyväskylän kaduille jalkautuvat Jyväskylän seurakunnan Palveluoperaatio Saappaan ja Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen Katupäivystys Synkkiksen ohella myös Gradian ja Vamoksen nuorisotyöntekijät. Päivystysvuorot kestävät aina klo 01:00 asti.  Yhteensä viikonlopun aikana nuorten tukena, apuna tai vain keskustelukumppanina on tavattavissa yli 25 nuorisotyöntekijää.

Nuorisotyöntekijöitä on tavattavissa siellä missä nuoret liikkuvat, kuten keskustan ja Viitaniemen alueella, Lutakossa ja satamassa, Tuomiojärven läheisyydessä sekä muissa lähiöissä ja rannoilla. 

Poliisi ja pelastuslaitos varautuvat viikonloppuun mahdollisimman vahvalla miehityksellä 

Keski-Suomen pelastuslaitos varautuu antamaan ensihoitoa ja Sisä-Suomen poliisilaitos tarkkailee tilannetta mahdollisimman vahvalla miehityksellä. Suomen Punainen Risti ja Vapepa toimivat ja auttavat tilanteen ja tarpeen mukaan. 

Nuoret voivat itsekin soittaa päivystyspuhelinnumeroihin 

Nuoret tavoittavat nuorisotyöntekijöitä koulujen päätösviikonlopun aikana seuraavista puhelinnumeroista: 
•    perjantaina 4.6. Palveluoperaatio Saapas, Jyväskylän seurakunta p. 0400 271 734
•    lauantaina 5.6. Katupäivystys Synkkis, Jyväskylän kaupunki p. 050 360 4731  

Yleinen hätänumero on 112. Siihen voi soittaa kaikissa kiireellisissä hätätilanteissa. Hätätilanteiden vaatiessa paikalle lähetetään apuun palokunta, ambulanssi tai poliisi.
 

Lisätiedot: 
Katariina Soanjärvi
nuorisopäällikkö
p. 050 350 7939
katariina.soanjarvi@jyvaskyla.fi

Jari Lindholm
komisario
Jyväskylän kenttäyksikkö
Sisä-Suomen poliisilaitos
p. 0295 448 224
Jari.Lindholm@poliisi.fi