Hyppää pääsisältöön
Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Potkuttelijoissa 2–4-vuotiaat lapset pääsevät kehittämään pyöräilyn perustaitoja hauskojen harjoitteiden ja leikkien avulla.

Potkuttelijoissa 2–4-vuotiaat lapset pääsevät kehittämään pyöräilyn perustaitoja hauskojen harjoitteiden ja leikkien avulla. Ryhmässä ajetaan myös helppoja maastopolkuja ja pururatoja pitkin.

Välineinä Potkuttelijoissa käytetään potkupyöriä tai polkupyöriä. Jos lapsella ei ole omaa pyörää, JYPSillä on pari potkupyörää vuokrattavaksi.

Lapsi voi olla mukana Potkuttelijoissa yhden tai useamman kuukauden. Yhden kuukauden voi osallistua ilman JYPSin jäsenyyttä, mutta pidempään mukana ollessa lapsi tai vaikkapa kaikki samassa taloudessa asuvat tulee liittää jäseneksi.
Huoltajan toivotaan olevan lapsen mukana harjoituskerroilla. Kesäkuun ryhmä pidetään Kypärämäessä, heinäkuun ryhmä Keljonkankaalla ja elokuun ryhmä Mäki-Matissa.

Tapahtuman hinta

Yksi kuukausi JYPSin jäsenille 35€, muille 45€. Kaksi kuukautta JYPSin jäsenille 60€ ja kolme kuukautta 90€.

Toistot

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11

Potkupyöräilyryhmä 2-4-vuotiaille

Tiistaisin 7.6.-23.8. klo 10-11
Tapahtuman osoite
Kahakatu 2-4, Jyväskylä
Kesäkuussa kokoonnutaan Kahakadun liikuntapuistossa Kypärämäessä, heinäkuussa Neulaskankaan toimintapuistossa Keljonkankaalla ja elokuussa Vellamon puistossa Mäki-Matissa.
Tapahtuman osallistujamäärä
5-10