Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kirsti Rantanen vuonna 1986 ateljeessa Porvoon Hanhilammella. Katosta roikkuvassa loimessa on valmistettavana teos Kannustaa, rohkaista, joka sijoitettiin Kannustaloon, Kannukselle. Kuva: Auvo Lukki. Kuva Auvo Lukki
Avoinna 14.5.-28.8.2022 ti-su klo 11-18, ma suljettu.

Kirsti Rantanen – Tekstiilien avaruus

Tekstiilien avaruus -näyttelyyn on koottu Kirsti Rantasen elämäntyö 1950-luvulta lähtien, mutta pääosassa on Rantasen taiteellinen työskentely 1970-luvulta alkaen. Silloin ryijyjen ja kuvakudosten rinnalle tulivat tilaa haltuun ottavat tekstiiliteokset, joissa muoto ja materiaalien moninaisuus olivat yhtä tärkeitä kuin tekniikka.

Kirsti Rantanen (1930–2020) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista tekstiilitaiteilijoista. Hänen uransa heijastaa tekstiilitaiteen kentässä tapahtunutta murrosta, joka alkoi Suomessa 1970-luvulla, ja jonka yhtenä tärkeänä alullepanijana Rantanen toimi.

Mukana on myös vähemmän tunnettua teollista tekstiilisuunnittelua ja mallisuunnittelua käsiteollisuudelle. Kirsti Rantanen on työllään osoittanut, että tekstiilitaide on täysin rinnastettavissa muihin visuaalisen taiteen ja nykytaiteen aloihin. Tästä huolimatta Rantanen halusi kutsua itseään nimenomaan tekstiilitaiteilijaksi. 

Tekstiilien avaruus -näyttely pohjautuu Designmuseossa Helsingissä 2016–2017 esillä olleeseen kokonaisuuteen, jossa yhteydessä Kirsti Rantanen lahjoitti teoskokoelmansa Designmuseolle. 

Tapahtuman hinta

Pääsyliput

  • aikuiset 8€
  • eläkeläiset 6€
  • opiskelijat 4€
  • alle 18-vuotiaat maksutta.

Perjantaisin kaikille vapaa pääsy. Meillä käy myös Museokortti!

Tapahtuman järjestäjä
Suomen käsityön museo
0142664370
Tapahtuman osoite
Kauppakatu 25, Jyväskylä
Museon 1. ja 2. kerros.
Asiasanat:  
Tapahtuman kaupunginosa: