Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Puistokatu 2-4, Jyväskylä, Suomi
11.09.2025 klo 16:00 - 18:30
Jyväskylä

Jazz Jkl Live: Mikko Innasen uusi kvintetti

Saksofonisti Mikko Innasen tuore kokoonpano yhdistää suomenkielistä runoutta akustiseen nykyjazziin ja julkaisee debyyttilevynsä.

Mikko Innasen uuden kvintetin musiikissa jazz on ennen kaikkea asenne: miten eikä mitä. Sen ohjelmisto koostuu Innasen sävellyksistä Outi-Illuusia Parviaisen, Pekka Kejosen, Aale Tynnin ja Aaro Hellaakosken teksteihin. Kokoonpanon muusikoista Innanen ja rumpali Teppo Mäkynen ovat suomalaisyleisölle tuttuja nimiä jo 90-luvulta lähtien, kun taas basisti Eero Seppä, laulaja Selma Savolainen ja vibrafonisti Mikko Antila edustavat vähän uudempaa mutta jo asemansa kotimaisen jazzin huipulla saavuttanutta sukupolvea. Syyskiertueella julkaistaan yhtyeen ensimmäinen, alunperin Yleisradion tuotantona syksyllä 2024 äänitetty levy. Palkittu saksofonisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Mikko Innanen on sukupolvensa keskeisimpiä suomalaisia jazzmuusikoita. Innanen on monipuolinen ja avarakatseinen taiteilija, joka liikkuu sujuvasti vapaasti improvisoidusta musiikista läpisävellettyyn, intiimeistä sooloista ja duoista isoihin orkestereihin. Pitkän kansainvälisen uran luonut muusikko on esiintynyt 38:ssä maassa, viidessä maanosassa ja lähes 90 julkaistulla äänitteellä. Mikko Innanen – saksofoni Selma Savolainen – laulu Mikko Antila – vibrafoni Eero Seppä – basso Teppo Mäkynen – rummut

Hintatiedot
Liput 20/15 €. Kannatuslippu 30 €
Ajankohta
11.09.2025 klo 16:00 - 18:30
Järjestäjä
Ilmoittautuminen
27.8. - 10.9.2025
https://forms.gle/bRzg5tF25abmwCZo6
Kohderyhmät
  • Seniorit
  • Aikuiset
  • LGBTQIA+
  • Nuoret
Tapahtumaluokat
  • Musiikki
  • Kulttuuri ja taide

Sijainti