Löytyn veljesten konsertti
Velj. Löytty Jaakon, Sakarin ja Mikon muodostama afrofolk-yhtye. Soittiminaan akustiset kitarat, banjo, huuliharppu ja basso ja jokaisen laulua.
Kappaleet ovat osaksi uusia ja omaa tuotantoa. Konserttikokonaisuuden nimi on Kaipauksen lauluja. Aiheet liikkuvat maailmalla ja etenkin Afrikan maaperällä, veljesten omissa lapsuusmuistoissa. Yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden teemat ovat vahvoja. Veljeksiltä on tullut uusi levy, Etelätuuli, joka ilmestyi kesällä 2026. Laulut ovat kaikki uusia, veljesten tekemiä. Levyllä sovitukset ovat konserttiversioita täyteläisempiä, ja sen on äänittänyt Tapio Ylinen. Levyllä soittaa myös "serkkupoika" Jarkka Rissanen. Kannet on tehnyt Matilda Löytty. Velj. Löytty on julkaissut vuonna 2017 edellisen levyn Mandoliini, palmut ja pohjoinen viima. Veljeksillä on myös kullakin laajasti tunnettu oma soolotuotanto. Vapaa pääsy! Konsertti kestää n. tunnin
Hintatiedot
Ajankohta
11.11.2026 klo 16:00 - 17:00Järjestäjä
Kohderyhmät
- Aikuiset
- Matkailijat
Tapahtumaluokat
- Musiikki
- Saavutettavissa julkisilla
- Maksuton