Toivolan Vanhan Pihan joulu 20.11.-23.12.
Toivolan Vanhan Pihan perinteinen Toivolan Joulupiha kutsuu jälleen kokemaan joulun taian Jyväskylän keskustassa 20.11.–23.12.2026.
Tunnelmallinen pihapiiri täyttyy iloisesta yhdessäolosta, elämyksellisestä ohjelmasta, herkullisista mauista sekä ihanista joululahjalöydöistä – ennen kaikkea aidosta joulumielestä. Kauniiksi Joulupihaksi muuntautuva Toivola tarjoaa jouluisen miljöön lisäksi runsaasti koettavaa kaikenikäisille. Luvassa on jouluherkkuja, lämmittäviä juomia, designia, taidetta, historiaa, tunnelmallisia esityksiä sekä joulupukin vierailuja. Myös eläinystävät ilahduttavat kävijöitä, kun pihapiirissä vierailevat muun muassa alpakat, lampaat ja koirat. Joulupihan ohjelmassa kuullaan kuorojen konsertteja, ja perinteinen Lumiukko-animaatio nähdään joulunavauksen yhteydessä sekä joka lauantai. Toivolan kioski tarjoilee vierailijoille glögiä, riisipuuroa ja muita joulun makuja. Myös Toivolan Vanhan Pihan yritykset ovat mukana luomassa ainutlaatuista joulutunnelmaa. Käsityöläismuseossa voi osallistua jouluaskarteluun, Titityystä löytää ihastuttavia lahjaideoita, Herttaisen karkkikaupassa herkutellaan joulun mauilla ja Valkoisessa Puussa nautitaan sesongin suosikkiherkuista. Jyväskylän Vanhassa Pappilassa puolestaan pääsee maistelemaan Art Gelaton jouluisia jäätelömakuelämyksiä. Ennen kaikkea Toivolan Joulupiha on lämminhenkinen kohtaamispaikka, jossa jokainen voi virittäytyä joulun tunnelmaan omalla tavallaan – kiireettömästi ja hyvässä seurassa. Tervetuloa nauttimaan joulun tunnelmasta, herkuista ja hyväntuulisista kohtaamisista Toivolan Vanhalle Pihalle Jyväskylän keskustaan!
Hintatiedot
Ajankohta
13.12.2026 klo 10:00 - 16:00Muut ajankohdat
Järjestäjä
Kohderyhmät
- Aikuiset
- Matkailijat
Tapahtumaluokat
- Joulu
- Messut, myyjäiset ja markkinat
- Saavutettavissa julkisilla
- Maksuton