Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Seminaarinkatu 28, Jyväskylä, Suomi
02.11.2024 klo 10:00 - 20.11.2024 klo 15:00
Jyväskylä

Samuli Heimonen, Vastarinta

Tämän näyttelyn maalauksissa vastarinta ilmenee kohteettomana sisäisenä tunteena, ristiriitana, joka ei ole vielä muodostunut ohjelmalliseksi.

”Haluaisin sanoa kaleidoskooppinen, mutta se olisi tietysti liioiteltua. Voisiko se olla niin, että katsoo maailmaa rikkinäisestä peilistä mutta se näyttää silti mielekkäältä ja kauniilta. ” Maalaan eläimiä, ihmisiä, luontoa. Aiemmat maalaukseni ovat liittyneet nimenomaan koiriin ja susiin, myös maisemiin. Olen kiinnostunut siitä miten ihminen hahmottaa oman suhteensa luontoon ja eläimiin ja näiden kautta myös itseensä. Eläimet esiintyvät teoksissani joskus itsenään mutta myös vertauskuvallisina hahmoina, jotka tuovat esiin ihmisyyden eri puolia. Maalauksissa ulkoinen ja sisäinen maailma sekoittuvat. Ne ovat puoliksi unta ja puoliksi totta. Eläimet liikkuvat sujuvasti näiden maailmojen välillä. Kun ajattelen vastarintaa, mieleeni tulee ensimmäiseksi taistelu vääryyttä vastaan. Usein vastarinta sisältää käsityksen oikeudenmukaisuudesta ja vastarinnassa on tarkoitus toimia oikean asian puolesta. Tämän näyttelyn maalauksissa vastarinta ilmenee myös kohteettomana sisäisenä tunteena, ristiriitana, joka ei ole vielä muodostunut ohjelmalliseksi. Tämä vastarinnan muoto on ehkä kiinnostavin kaikista ja siitä voi jalostua monenlaisia tuntoja ja tekoja. Yritän tehdä vastarinnan näkyviksi pienissä eleissä tai tarinoissa. Valitsin näyttelyn nimeksi Vastarinta, koska se kokosi yhteen keskenään hyvin erilaisia teoksia ja se on syvempi teema monen pienen aiheen takana. Vastarinnan ohessa tämän näyttelyn avainsanoja ovat vapaus, kestävyys, pelko, uhma, empatia sekä oikeudenmukaisuus. Näyttelyn kuvamaailma sai alkunsa siitä kun selailin vanhoja postikortteja ja mainoksia. Innostuin toden teolla vanhojen kuvien tunnusta ja värimaailmasta. Olen lainaillut ja muokannut kuvia omiin aiheisiini sopivaksi. On ollut kuitenkin tärkeää jättää vihjeitä siitä, että kuva johtaa johonkin toiseen aikaan ja paikkaan ja sen voi mahdollisesti tunnistaa. En näyttelyä valmistellessa halunnut tehdä sarjaa samanlaisia tai samanhenkisiä teoksia, kuten olen aiemmin näyttelyihini tehnyt. Tässä näyttelyssä on esillä keskenään hyvin erilaisia teoksia, ikään kuin pieniä teosryppäitä. Tämä metodi kuvaa ajatteluani hyvin juuri tällä hetkellä. Kiinnostus on monissa paikoissa ja niitä kutakin pitää tutkia ainakin kolmen teoksen verran. Punainen lanka tuntuu jossain vahvemmin jossain heikommin. Luotan siihen, että teosten väliin jää aukkoja ja ilmaa, joista voi hengittää.

Hintatiedot
Maksuton
Ajankohta
02.11.2024 klo 10:00 - 20.11.2024 klo 15:00
Järjestäjä
Kohderyhmät
  • Nuoret
  • Matkailijat
  • Maahanmuuttajat
  • Seniorit
  • Aikuiset
  • Lapset
Tapahtumaluokat
  • Jyväskylän Taidekatu
  • Näyttelyt ja avajaiset
  • Kulttuuri ja taide
  • Maksuton

Sijainti