Taiteilijatapaaminen: Tiina Pyykkinen
Tule kuulemaan ja keskustelemaan Jyväskylän taidemuseoon kuvataiteilija Tiina Pyykkisen The Presence of Instability -näyttelyn teemoista ja teoksista.
Kiiltäväpintaiset teokset heijastelevat ympäristöään ja näyttävät muuttuvan eri suunnista katsottaessa. Taiteilija on toteuttanut maalaukset kerroksellisesti ja niiden eri tasot tulevat näkyviksi tai häviävät tilanteesta riippuen. Teosten monivärinen pintakerros katoaa, kun ympäristön heijastus on tummaa ja vastaavasti näyttää erilaiselta vaaleassa valossa. Näyttelyssä tilakokemusta luo myös koko taidemuseon 3. kerroksen mittainen peiliseinä. – Pyrin aktivoimaan katsojaa liikkumaan teosteni äärellä. Teokset piilottavat ja paljastavat asioita itsestään sekä tilanteesta, jossa ovat. Maalauksissani ei ole kontrolloitua yksityisen katsomisen mahdollisuutta, sillä niiden kuvatilaan voi ikään kuin astua sisään ja esimerkiksi rikkoa omalla peilikuvallaan toisen henkilön havaintokokemuksen, Pyykkinen kertoo.
Hintatiedot
Ajankohta
23.03.2023 klo 13:30 - 14:15Järjestäjä
Kohderyhmät
- Maahanmuuttajat
- Nuoret
- LGBTQIA+
- Lapset
- Seniorit
- Aikuiset
- Matkailijat
- Yrittäjät
Tapahtumaluokat
- Kulttuuri ja taide
- Museot
- Näyttelyt ja avajaiset