Taidenäyttely "Unia" - E. Lampi Art
Unenomaisia maailmoja mielikuvituksen rajamailla – tyyneyttä ja hiljaisuutta, jollaiseen vaivumme juuri ennen nukahtamista tai hetki ennen heräämistä.
E. Lampi Artin näyttely “Unia” vie katsojan unenomaisiin maailmoihin ja mielikuvituksen rajamaille – tyyneyteen ja hiljaisuuteen, jollaiseen vaivumme juuri ennen nukahtamista tai hetki ennen heräämistä. Jokainen maalaus on ikkuna toiseen todellisuuteen, unenomaiseen maailmaan: osa moniulotteisiin ja vaikeammin tulkittaviin, osa tuttuihin mutta samalla niin tuntemattomiin. Näyttely yhdistää herkkyyden, harmonian ja luonnon kauneuden katsojan mielikuvitukseen, ja puhuttelee jokaista katsojaa omalla, henkilökohtaisella tavallaan. Näyttelystä löydät myös Unikirjan, johon vierailija voi kirjoittaa tai piirtää näkemästään unesta – tai jättää vai nimensä. E. Lampi Artin taide painottuu abstrakteihin ja semiabstrakteihin teoksiin, joissa yhdistyvät luonnonläheinen väripaletti ja vaihteleva pintatekstuuri. Tauluissa on ajoittain luonnonkiviä, korukiviä ja kimberliittiä sekä ripaus kullan tai helmiäisen hohdetta. Näin taide saa uusia ulottuvuuksia eri kulmista katsottuna – aivan kuten elämäkin. Näyttely on avoinna 3.-30.5.2025 Villa Ranan aukioloaikoina. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Seminaarinmäki 13, Villa Rana Galleria. Mikäli haluat ostaa teoksen näyttelystä, olethan suoraan yhteydessä elampiart@gmail.com tai Instagramissa @elampiart :)
Hintatiedot
Ajankohta
04.05.2025 klo 21:00 - 30.05.2025 klo 12:00Järjestäjä
Kohderyhmät
- Maahanmuuttajat
- Nuoret
- Matkailijat
- Seniorit
- Aikuiset
- LGBTQIA+
Tapahtumaluokat
- Kulttuuri ja taide
- Näyttelyt ja avajaiset
- Maksuton