Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Kilpisenkatu 9, Jyväskylä, Suomi
07.06.2024 klo 07:00 - 14:00
Jyväskylä

Etsimistä 2, Marjatta Kantola, Taina Kuittinen, Terhi Tammila, Kristiina Tuura

Etsimistä 2 on neljän akvarellistin ja kokeilijan uusi näyttely. Ryhmän taiteilijat tutkivat töissään vettä ja väriä.

Etsimistä 2 on neljän akvarellistin ja kokeilijan uusi näyttely. Ryhmän taiteilijat tutkivat töissään vettä ja väriä, sisäisiä ja ulkoisia maisemia ja kolmiulotteisuutta. Työmenetelminä ovat leikki, kokeilut ja yllätykset sekä toisinaan parityöskentely. Marjatta Kantola Helsinki Työni alkoivat työhuoneen lattialla lojuvista tyhjistä papereista. Mistä lienee tulleet? Vesi ja värit tekivät niistä kauniita. Hetkeksi niistä muovautui tämän näyttelyn teoksia. Teokseni ei ole tarkoitettu elämään satoja vuosia. Taideteoksellakin voi olla elämänkaari ja kaunis haalistuminen ja kellastuminen, kohtalona lopulta maatuminenkin. Taina Kuittinen Jyväskylä Taiteessani näkyvät rakkaus elämään sekä sisäinen voima, joka on meissä jokaisessa, vaikka emme aina tunnistaisi sitä. Yhdistelen eri tekniikoita ja käytän materiaaleja luovasti teoksissani, joissa tunteet muuttuvat näkyviksi muotojen ja värien kautta. Teokseni syntyvät oman elämäni kokemuksista ja kasvavat intuitiivisesti tunnetarinoiksi. Niissä on läsnä myös vahva kosketus luontoon: erityisesti Kökarin kallioiden karu kauneus, sävyt ja yksityiskohdat inspiroivat minua ja antavat voimaa. Terhi Tammila Helsinki Tässä maailmassa yksi tuntuu olevan juurruttavan vahvaa, meidän graniittikalliomme. Ulkosaariston lumoavissa kallioissa voima ja herkkyys yhdistyvät elämysten helminauhaksi. Työskentelyssäni paperi kohtaa kallion, vesi muotoilee paperin. Kastelen paksun paperin perin pohjin ja painan sen vasten kallion kiinnostavaa pintaa. Kuivuessaan siitä muodostuu veistosmainen kappale. Siitä on hyvä jatkaa väreillä. Käytän maalatessani akvarellivärejä, ja myös muun muassa mustetta ja kahvia. Etsimistä ja löytämistä koko elämä, myös nämä maaluuhommat. Kristiina Tuura Helsinki Teosteni teemoja ovat kartat, rajat ja reitit. Maalaan eri tavoin painamalla monotypian omaisesti - paitsi että saatan tehdä pari vedosta yhdestä "originaalista". Kun kartan pohja on valmis, alan hitaasti kuvitella ja maalata sinne rajoja ja reittejä ja. Tämän ajat sodat ovat järkyttäviä. Ne ovat olleet mielessäni maalatessani reittejä erilaisten eristyksissä olevien saarekkeiden välille.

Hintatiedot
Maksuton
Ajankohta
07.06.2024 klo 07:00 - 14:00
Muut ajankohdat
29.05.2024 klo 07:00 - 14:00
30.05.2024 klo 07:00 - 14:00
31.05.2024 klo 07:00 - 14:00
01.06.2024 klo 07:00 - 11:00
05.06.2024 klo 07:00 - 14:00
Järjestäjä
Kohderyhmät
  • Matkailijat
  • Seniorit
  • Aikuiset
  • Yrittäjät
Tapahtumaluokat
  • Näyttelyt ja avajaiset
  • Kulttuuri ja taide
  • Maksuton

Sijainti