Vuoden Luontokuvat 2024 -näyttely
Tänä syksynä pääset jälleen tutustumaan palkittuihin luontokuviin Jyväskylän Harjulla.
Vuoden Luontokuvat -kilpailu ja -näyttely nostaa valokeilaan suomalaisen luonnon sen kaikessa kauneudessaan ja monimuotoisuudessaan. Vuosittainen kilpailu on järjestetty vuodesta 1981 lähtien, ja kilpailuun voivat osallistua kaikki luontokuvaajat. Vuoden 2024 kilpailu keräsi yli 12 000 kuvaa 774 eri kuvaajalta. Kilpailusarjoja oli yhdeksän. Nelihenkinen tuomaristo valitsi kaikkien sarjojen voittajakuvista koko kilpailun voittajaksi Timo Myllärin lintukuvan ”Ruuhka”, joka on huikea tilannekuva suokukkojen kevätmuutosta. Voittajakuva sekä kaikki muut kilpailussa palkitut kuvat ovat esillä näyttelyssä. Näyttely on esillä Luontomuseon vaihtuvien näyttelyiden tilassa. Luontomuseon kaikkiin näyttelyihin on maksuton sisäänpääsy. Kilpailun ja näyttelyn järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry, johon kuuluu yli 2 200 luonnonvalokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. Yhdistyksen tavoitteena on edistää suomalaista luontokuvausta ja toimia luontokuvaajien välisenä yhdyssiteenä. Yhdistykseen ovat tervetulleita mukaan kaikki luontokuvauksesta kiinnostuneet! Lisätietoa yhdistyksen toiminnasta: luontokuva.org
Hintatiedot
Ajankohta
07.11.2025 klo 10:00 - 16:00Muut ajankohdat
Järjestäjä
Esteettömyys
Avustettavasti esteetön. Vesilinnan sekä museon ovilla on muutaman senttimetrin korkuiset kynnykset. Ovet eivät aukea automaattisesti. Näyttelytilat esteettömätKohderyhmät
- Maahanmuuttajat
- Nuoret
- Matkailijat
- Seniorit
- Aikuiset
- Lapset
- LGBTQIA+
Tapahtumaluokat
- Kulttuuri ja taide
- Näyttelyt ja avajaiset
- Museot
- Esteetön