KASVUN PAIKKA
Valokuvaaja Minna Karhusen valokuvanäyttely Galleria Kivipankin alakerrassa
Minna Karhunen (s. 1997, Jämsä) on jyväskyläläinen valokuvataiteilija. Hän on valmistunut Gradialta valokuvaajamestariksi vuonna 2024. Vuonna 2025 hänet valittiin finalistiksi Jouko Lehtolan Säätiön Nuori sankari -palkintoon. Karhusen taiteellisessa työskentelyssä keskeisiä teemoja ovat asioiden todenmukaisuus, henkilökohtaisuus ja muistot. Hän toimii pääsääntöisesti dokumetaarisen ja taiteellisen havainnoinnin rajamaastossa, dokumentoiden näkemiään asioita rosoisen estetiikan, värien käyttämisen ja merkitsevien hetkien kautta. Näyttely Kasvun paikka käsittelee kolmen jämsäläisen koulun estetiikkaa, joissa olen käynyt peruskouluni. Peruskouluaikani oli pääosin hyvä ja onnellinen. Oli hyvä kaveripiiri, joka on osittain kestänyt aikuisuuteen saakka. Ihanat opettajat jotka kannustivat, etenkin taideaineissa. Hauskoja muistoja, kuten vessoissa piileskeleminen ulkovälituntia välttäen, historiantunneilla Kummelin katsominen sekä luokkakavereiden tunneilta pakeneminen parakkiluokan ikkunasta. Kun puhutaan pienestä paikkakunnasta, niin huonoja kokemuksia tietty kuuluu asiaan, kuten pahamaineinen koulukiusaaminen ja ei niin toimiva KiVa Koulu -ohjelma. Sarjassa nähdään koulujen tilat ja tunnelmat aikuisen itseni silmin, kun palaan tapahtumapaikoille uudestaan useiden vuosien jälkeen. Vaikka näen kuvissa omat tarinani, niin niistä on toivottavasti muidenkin helppo löytää tarttumapintaa, sillä sarja muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeitä nämä kasvun paikat ovat meille kaikille, ja kuinka peruskoulu on paikka, joka opettaa meidät elämämme alkuun sekä luo ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kasvun paikka on oodi ystäville, nuoruudelle, kasvulle, koulutukselle sekä opettajille, etenkin kuvaamataidon opettajalleni Juha Mäenpäälle. NÄYTTELYN AVAJAISET ke 04.11.2026 klo 17 - 19, TERVETULOA!
Hintatiedot
Ajankohta
03.11.2026 klo 22:00 - 22.11.2026 klo 21:59Järjestäjä
Kohderyhmät
- Aikuiset
Tapahtumaluokat
- Näyttelyt ja avajaiset