Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Vapaudenkatu 39-41, Jyväskylä, Suomi
11.10.2024 klo 14:00 - 16:00
Jyväskylä

Pieniä tosiasioita pääkirjastolla

Ilpo Jauhiaisen Taavettilan riihessä ensiesityksensä saanut PIENIÄ TOSIASIOITA -ääniteos on nyt kuultavissa ja koettavissa Jyväskylän kaupunginkirjastolla.

PIENIÄ TOSIASIOITA -teoksessa yhdeksän jyväskyläläisen runoilijan tekstit risteytyvät, törmäytyvät, pölyttäytyvät, kerrostuvat ja hajoavat – ja muodostavat uusia, tahattomia, hetkellisiä sommitelmia. Tätä säestää hillitty paikkasidonnainen musiikki, joka on luotu Seminaarinmäen ympäristössä äänitetyistä äänistä. Runoilijoiden tekstisirut ja äänet samoin kuin musiikilliset aihiot elävät jatkuvan muutoksen tilassa, hiljaa itsekseen järjestäytyen ja muuttuen – kuin virtaava joki, elävä kaupunkitila, tai vuodenaikoja seuraava metsä. ILPO JAUHIAINEN on äänitaiteilija, säveltäjä ja kirjoittaja, joka on työskennellyt kansainvälisesti musiikin, nykytanssin, kuvataiteiden, arkkitehtuurin ja uuden median hankkeiden parissa. Hän on julkaissut yhdeksän soolo- ja neljä yhteistyöalbumia sekä tehnyt musiikkia ja ääni-installaatioita julkisiin tiloihin Suomessa, Saksassa, Belgiassa, Englannissa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. PIENIEN TOSIASIOIDEN kuunteluillan tarjoaa Keski-Suomen Kirjailijat yhteistyössä Jyväskylän kaupunginkirjaston kanssa. Teoksessa ei ole selvärajaista alku- ja päätepistettä, joten voit tulla ja mennä, kun se parhaiten sinulle sopii. Illan alkajaisiksi Kristian Blomberg ja Ilpo Jauhiainen keskustelevat Pienistä tosiasioista ja pienestä ihmeestä eli siitä, kuinka jyväskyläläisellä nykyrunoudella pyyhkii yhä vaan poikkeuksellisen hyvin. Tervetuloa runollisen ääniteoksen äärelle! Pienien tosiasioiden runoilijat: Olli-Pekka Tennilä Suvi Valli Kristian Blomberg Riikka Simpura Petri Turunen Anniina Louhivuori Niklas Salmi Riitta Cankoçak Vesa Lahti

Hintatiedot
Maksuton
Ajankohta
11.10.2024 klo 14:00 - 16:00
Järjestäjä
Esteettömyys
Tapahtumaan on esteetön pääsy.
Kohderyhmät
  • Seniorit
  • Aikuiset
  • Työnhakijat
  • LGBTQIA+
  • Yrittäjät
  • Matkailijat
  • Nuoret
  • Maahanmuuttajat
Tapahtumaluokat
  • Keski-kirjastot
  • Jyväskylän Taidekatu
  • Kirjallisuus
  • Kulttuuri ja taide
  • Esteetön
  • Maksuton

Sijainti