Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Koivutie 5, Jyväskylä, Finland
05.11.2026 klo 10:00 - 29.11.2026 klo 17:00
Jyväskylä

3/4 Juuret Palokassa -taiteilijoita kotiseudullaan 5.-29.11.2026/Galleria Palkki

Petri Blomqvistin valokuvia Palokan 26. kulttuuripäivien kutsunäyttelyssä.

Petri Blomqvist s. 1970, on jyväskyläläinen valokuvaaja, joka vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Palokassa. Opiskelu ja työelämä veivät Kuusamon ja Lahden kautta Helsinkiin, josta hän palasi Jyväskylään vuonna 2007. Lähisuku asuu edelleen Palokassa, joten suhde Palokkaan on vahva ja rakas. ”Kuvaan monenlaista, journalismia, henkilökuvia sekä omia projekteja. Taidetta näistä tulee, kun kuvat laitetaan esille. Olen ennen kaikkea valokuvaaja, en luokittele itseäni esimerkiksi dokumentaristiksi, kuvajournalistiksi tai valokuvataiteilijaksi.” Näyttelyn kuvista kolme osaa perustuu hänen omiin valokuvaprojekteihinsa ja yksi neljännes eri medioille otetuista henkilökuvista. Ennen Palokan 26. kulttuuripäivien kutsunäyttelyä hänen töitään on ollut esillä noin kahdessakymmenessä näyttelyssä. Koulutus - Jyväskylä. Painopinnanvalmistaja 1991 - Lahden Muotoiluinstituutti AMK. Valokuvaaja, medianomi 1997 - Famu (Tsekin esittävien taiteiden korkeakoulu Praha). Vaihdossa 5kk 1995 Näyttely on avoinna ma-to klo 12–19, pe klo 11–16, os. Galleria Palkki, Palokan aluekirjasto, Koivutie 5, 40270 Palokka. TERVETULOA!

Hintatiedot
Maksuton
Ajankohta
05.11.2026 klo 10:00 - 29.11.2026 klo 17:00
Näyttely on avoinna ma-to klo 12–19, pe klo 11–16, os. Galleria Palkki, Palokan aluekirjasto, Koivutie 5, 40270 Palokka.
Järjestäjä
Esteettömyys
1 krs
Kohderyhmät
  • Aikuiset
  • Seniorit
Tapahtumaluokat
  • Kulttuuri ja taide
  • Näyttelyt ja avajaiset
  • Esteetön
  • Saavutettavissa julkisilla
  • Maksuton

Sijainti

‌