Jazz Jkl Live: Salsamania
Legendaarinen 13-henkinen jyväskyläläinen Salsamania tekee tänä vuonna kaksi comeback-keikkaa!
Salsamania oli 1980- ja 90-luvuilla yksi harvoista suomalaisista kuubalaisperäistä musiikkia soittavista kokoonpanoista, esiintyen ja tanssittaen yleisöä kotimaan miltei kaikilla merkittävimmillä jazz- ja rockfestivaaleilla sekä musiikkiklubeilla. Yhtyeen aktiivisimpia olivat suomenkielistä salsapitkäsoittoa, Ritmo Polaria (1993), seuranneet vuodet. Tulkinta Reino Helismaan Rakovalkealla -kappaleesta sekä levyn muutkin raidat soivat Suomen radioaalloilla, ja kansainvälisten kokoelmalevyjen välittämänä Salsamaniaa päätyi radiosoittoon mm. Kuubaan, New Yorkiin ja Kolumbiaan. Yhtye laskee kuitenkin suuremmaksi kansainväliseksi ansiokseen mm. maininnan brittiläisessä Jazz Journal´issa; kuultuaan Salsamaniaa unkarilaisella jazzfestivaalilla, lehden kriitikko pohdiskeli, että luultavasti pian nähdään afrikkalainen joukkue jääkiekon MM-kisoissa. Merkille pantavaa oli myös bändin nimen päätyminen viikkolehden ristisanatehtävään, sekä Pahkasika -lehden nimeämä jalkavaivaisten tanssijoiden orkesteri, Silsamania. Marika Tuhkala – laulu Risto Vuorimies – laulu Markku Rinta-Pollari – saksofonit, sävellykset ja sovitukset Harri Koivisto – trumpetti, laulu Markku Renko – trumpetti Jani Saaranen – trumpetti Pekka Laukkanen – pasuuna Henriika Steidel – pasuuna, laulu Timo Hietala – piano Pekka Törmänen – basso Jorma Lehtola – bongot, laulu Petri Rantala – congat Raimo Väyrynen – timbales Jazz Jkl Live: Salsamania Ravintola Popparissa la 2.9. klo 19. Liput 20/15 €.
Hintatiedot
Ajankohta
02.09.2023 klo 16:00 - 18:30Järjestäjä
Ilmoittautuminen
18.8. - 1.9.2023https://forms.gle/ESyMZeNXNRKRyvc27
Kohderyhmät
- Matkailijat
- Aikuiset
Tapahtumaluokat
- Musiikki