Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Puistokatu 2-4, Jyväskylä, Suomi
24.07.2025 klo 18:30 - 20:30
Jyväskylä

Punomo

Punomo on kahdeksanhenkinen soul-yhtye, jonka omintakeisessa vintagesoundissa soul- ja funk-musiikki vie mukanaan.

Punomo on kahdeksanhenkinen soul-yhtye, jonka omintakeisessa vintagesoundissa soul- ja funk-musiikin perinteisiin vahvasti nojaava estetiikka on punottu ennenkuulumattoman luontevalla ja puhuttelevalla tavalla yhteen suomenkielisten lyriikoiden kanssa. Tämä yhdistelmä tuntuu ilahduttavan tuoreelta – on kuin bändi olisi tupsahtanut aikakoneella jostakin tuntemattomasta suomalaisesta soul-menneisyydestä tähän päivään. ‍ Punomon musiikillinen maailma huokuu ajattomuutta, musiikin parantavaa voimaa ja toiveikkuutta. Livenä yhtyeen vaikuttava kahdeksan muusikon kokoonpano on ihastuttanut veikeällä, elämänmyönteisellä energiallaan yleisöä laajasti iästä ja genrerajoista riippumatta. ‍ Punomon musiikin takana ovat yhtyeen rumpali Lauri Levanto ja laulaja Johanna Rauma. Yhtyeen alkuvuodesta 2022 julkaistu debyyttialbumi Punomo (2022) keräsi suitsutusta ja erinomaisia arvioita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Debyytti sai odotettua jatkoa helmikuussa 2025 Punomon julkaistessa toisen albuminsa Kahdeksan kertaa. ‍ Punomo on: Johanna Rauma – laulu Lauri Levanto – rummut Ami Kajan – basso Lauri Laine – kitara Ilmari Aitoaho – koskettimet Victor Regalado – perkussiot Ilkka Arola – trumpetti Aku Painilainen – tenorisaksofoni

Hintatiedot
24 €
Hinta ovelta
21 €
Ennakkolippu
Osta liput
Ajankohta
24.07.2025 klo 18:30 - 20:30
Järjestäjä
Kohderyhmät
  • Aikuiset
  • Matkailijat
Tapahtumaluokat
  • Kulttuuri ja taide
  • Musiikki
  • Yöelämä

Sijainti