Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Vapaudenkatu 39-41, Jyväskylä, Suomi
19.09.2023 klo 14:30 - 16:30
Jyväskylä

Asumisvisio 2035 - asumisen trendit ja muutosvoimat, luentosarja ja työpajat

Kaikille avoin luento- ja työpajasarja on osa Jyväskylän Asumisvisio 2035:n laadintaa. Keskustelua tulevaisuuden asumisesta ovat alustamassa alan asiantuntijat.

Jyväskylän kaupungille laaditaan parhaillaan uutta asumisvisiota, jonka katse on vuodessa 2035. Syyskuussa järjestetään kaikille avoin luento- ja työpajasarja kaupunginkirjastolla kolmesta eri teemasta liittyen tulevaisuuden asumiseen. Kutakin aihepiiriä on alustamassa alansa kotimaiset eturivin asiantuntijat. Luentosarja käynnistyy 5.9. kestävyyden ja yhteisöllisyyden teemalla. Aiheesta on luennoimassa tulevaisuuden asumisen asiantuntija Kimmo Rönkä. Ikääntyvien tulevaisuuden asumisratkaisuista kuullaan ja keskustellaan 19.9. Tampereen yliopiston tutkimuspäällikkö Outi Olangin johdolla. Luento- ja työpajasarjan päättää 26.9. keskustelu asuntosuunnittelun laadusta, jota on alustamassa vanhempi yliopistonlehtori Anne Tervo Aalto Yliopiston arkkitehtuurin laitokselta. Luento-osuuksien jälkeisissä työpajaosuuksissa teemat kytketään Jyväskylään ja tulevaan asumisvisioon. Osallistua voi joko yksittäiseen luentotiistaihin tai tulla mukaan vaikka kaikkina kertoina kuuntelemaan ja keskustelemaan asumisesta. Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista. ----- Yhteisön voimin kohti kestävää tulevaisuutta – 2020-luvun asumisen trendit ja muutosvoimat Tiistai 5.9.2023 klo 17.30–19.30, Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39–41 Puhuja: Kimmo Rönkä, Tulevaisuuden asumisen asiantuntija, Rönkä Consulting Oy Asumisen muutosvoimien taustalla näkyvät 2020-luvulla voimistuvat kriisit kuten ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikentyminen. Miten pääsemme ylikulutuksesta planetaariseen tasapainoon? Asumisessa muutosajureina toimivat muun muassa yhteisöllisyyden kasvu sekä kierto- ja jakamistalouden vaikutukset kaupunkiympäristön suunnitteluun. Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan miten kestävä tulevaisuus tulisi huomioida Jyväskylän uudessa asumisvisiossa. ----- Asuinympäristö ja hyvinvointi – ikääntyvien asumisratkaisut tulevaisuudessa Tiistai 19.9.2023 klo 17.30–19.30, Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39–41 Puhuja: Outi Jolanki, tutkimuspäällikkö, Tampereen yliopisto Väestö ikääntyy vauhdilla koko Suomessa ja ikääntyneille sopivia asuntoja ja asuinympäristöjä tarvitaan jatkossa yhä enemmän. Miten erilaiset asumisen mallit ja palvelut tukevat ikääntymistä ja kotona asumista sekä vaikuttavat yksilön hyvinvointiin? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan miten väestön ikääntyminen tulisi huomioida Jyväskylän uudessa asumisvisiossa. ----- Asuntosuunnittelun laatu Tiistai 26.9.2023 klo 17.30–19.30, Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39–41 Puhuja: Anne Tervo, vanhempi yliopistonlehtori, Arkkitehtuurin laitos/Aalto Yliopisto Asuntorakentamisen toimintaympäristö on muuttunut nopeasti ja keskustelua käydään muun muassa asuntorakentamisen määristä ja pienten asuntojen tarpeesta, samalla asumisen laadun jäädessä vähemmälle huomiolle. Mikä tekee asunnosta erityisen ja rakastettavan, käytettävän ja kestävän? Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan miten koti, asumisen kulttuuri ja asumisen laatu tulisi huomioida Jyväskylän uudessa asumisvisiossa.

Hintatiedot
Maksuton
Ajankohta
19.09.2023 klo 14:30 - 16:30
Muut ajankohdat
05.09.2023 klo 14:30 - 16:30
26.09.2023 klo 14:30 - 16:30
Järjestäjä
Kohderyhmät
  • Maahanmuuttajat
  • Nuoret
  • Seniorit
  • Aikuiset
  • Lapset
Tapahtumaluokat
  • Työpajat
  • Kuntalaistilaisuudet
  • Osallistuminen ja vaikuttaminen
  • Koulutukset ja yleisöluennot
Seuraa somessa

Sijainti