Tapahtumat ja harrastukset Keski-Suomi
Tapahtuman kuva
Saarijärventie 71, Jyväskylä, Suomi
23.04.2023 klo 11:00 - 13:00
Jyväskylä

Laulaja-lauluntekijät Regina Launivuo ja Janeveera

Kaksi laulaja-lauluntekijää tulevat ja valloittavat Palokan Pelimannitalon nykyfolkilla, jota maustavat popin, rockin ja perinteisen folkin sävyt.

Palokan Pelimannitalolla soi sunnuntaina vanha folk ja indiepop kun konsertoimaan tulevat Regina Launivuo sekä Janeveera. Launivuo on Joensuussa asuva näyttelijä-laulaja-lauluntekijä, jonka laulut ovat rehellinen läpileikkaus naisen, ihmisen, elämästä. Kappaleiden punaisena lankana kulkevat suru, häpeä, himo, kaipuu, kateus ja rakkaus. "Ajattelen jokaisen laulun olevan monologi ja rakastan antaa tarinan vaikuttaa, sanojen voima on ihmeellinen", Launivuo kertoo. Hän on julkaissut vuonna 2022 kolme singleä ja työstää parhaillaan EP:tä. Launivuo keikkailee sekä bändin kanssa että soolona. Jyväskylään hän saapuu soolona elektroakustisen kitaran kanssa. Launivuo on osallistunut kaksi kertaa The Voice of Finland -laulukilpailuun, kausilla 2. ja 8. Ensimmäisellä kerralla Launivuo pääsi Michael Monroen tiimissä livelähetyksiin asti. Toisella kertaa hän lauloi Toni Wirtasen tiimissa ja tippui ohjelman knockout-vaiheessa. Launivuo on näytellyt sarjoissa Ivalo ja Downshiftaajat Keskisuomalainen laulaja-lauluntekijä Janeveera soittaa herkän yksinkertaisia kappaleita monimutkaisista asioista, kuten ihmissuhteiden haasteista. Soolona esiintyvä Janeveera säestää lyriikkavetoisia, suomenkielisiä folk-kappaleitaan koskettimilla ja kitaralla. Musiikissa kuuluvat vaikutteet muun muassa indiepopista ja vanhasta folkista. liput 15 euroa

Hintatiedot
15 euroa
Osta liput
Ajankohta
23.04.2023 klo 11:00 - 13:00
Järjestäjä
Jyväskylän Kansanmusiikkiyhdistys
Esteettömyys
Tapahtumaan on esteetön pääsy.
Kohderyhmät
  • Lapset
  • LGBTQIA+
  • Nuoret
  • Maahanmuuttajat
  • Seniorit
  • Aikuiset
  • Matkailijat
  • Yrittäjät
Tapahtumaluokat
  • Teatteri ja muu esittävä taide
  • Musiikki
  • Kulttuuri ja taide
  • Esteetön

Sijainti