Hyppää pääsisältöön
Kuva
Vanhustenviikon pääjuhla avaa vanhustenviikon vieton

Lisätietoa:

koordinaattori Outi Savonen p. 050 597 89 54


Vanhustyön keskusliitto

Vanhustenviikko 2021

Suomessa on vietetty vuodesta 1954 lähtien vanhustenpäivää. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on vanhustenviikko.

Teemaa juhlistetaan koko vuoden ajan.Vanhustyön keskusliitto kannustaa yhteisöjä ja organisaatioita järjestämään toimintaa ikääntyneille ihmisille erityisesti Vanhustenviikolla.

Poikkeusoloista huolimatta Jyväskylässä suunnitellaan ohjelmaa ajantasaiset ohjeistukset huomioiden.

Tapahtumat järjestetään yhteistyössä kulttuuri- ja osallisuuspalveluiden sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ohjelma tiedoitetaan myöhemmin vuoden 2021 aikana

Seniorimessut

Jyväskylän kaupunki järjestää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa Seniorimessut maanantaina 4.10.2021. Tapahtumapaikkana on Jyväskylän pääkirjasto, Vapaudenkatu 39-41, 40100 JKL.

Tänä vuonna vanhustenviikon teemana on ”Luonto antaa voimaa”. 
Messuilla kohdataan eri-ikäisiä ihmisiä. Se onkin pandemia- ajan jälkeen erityisen tärkeää. Tapahtumassa jaetaan monipuolista tietoa erilaisista toimijoista Jyväskylän alueella. Messujen ohjelmassa on kulttuuriesityksiä, luentoja, näyttelyitä sekä tietenkin mahdollisuus kahvitteluun. Seniorimessuja uudistetaan. Tänä vuonna messuilla ei riitä paikkoja yritysten tuotemyyntiin. Kotiin annettavien palveluiden markkinoinnille tila järjestyy. Pöytäpaikat ovat maksuttomia ja niitä on rajoitettu määrä.

Näytteilleasettajille tarkoitettuja pöytäpaikkoja voi tiedustella alla olevasta sähköpostiosoitteesta:

outi.savonen@jyvaskyla.fi

 

 

Vanhustenviikko juhlistaa ikääntymistä

Vuoden 2020 teemana oli ”Onni on vanheta ” 
Se johdatti meitä aiheeseen, johon jokaisella on varmasti näkökulma ja mielipide. Kyse lienee elämän taidosta ja siitä, osaammeko nauttia elämästä vai kannammeko suurta huolta erilaisista asioista. Onni on usein arjen iloa elämässä. Tämä oivallus jatkuu tämän vuoden teemassa, jossa luonto on nostettu osaksi juhlaviikkoa. Luonto tuo arkeen iloja pienten sadepisaroiden tai auringonsäteiden myötä.  

Vuoden 2021 vanhustenviikkoa juhlistetaan teemalla
"Luonto antaa voimaa – Naturen ger kraft."

Vanhustenviikkoa vietetään  tänä vuonna  3.-10.10.2021.
Ohjelma julkaistaan myöhemmin syksyllä ennen vanhustenviikkoa.