Hyppää pääsisältöön
3.–5.3.2022

Lumikenkävaellus Salamajärven kansallispuistossa

Koe talviretkeilyn riemu ja Salamajärven kansallispuiston erämainen rauha!

Polun Lumo järjestää maaliskuussa 2022 (talvilomaviikko 9) opastetun lumikenkävaelluksen Salamajärven kansallispuistossa Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakuntien raja-alueella. Lumikenkävaelluksen kesto on kolme päivää ja vaelluksen aikana kuljetaan lumikengillä n. 24 kilometrin matka. Yöpyminen tapahtuu Sysilammen vuokratuvissa, joten talvitelttailutaitoja ei vaadita. Myös tuvan pihassa on mahdollisuus telttailla omin talviyöpymiseen soveltuvin varustein. Osallistujat saavat järjestäjältä vaellukselle käyttöönsä laadukkaat lumikengät ja sommalliset sauvat. Tavaroiden kuljettamista varten tarvitset mukaasi joko rinkan tai ahkion.

Vaellus ei vaadi aikaisempaa talviretkeilykokemusta, mutta hyvää peruskuntoa ja liikkumiskykyä tarvitaan. Kulkemallamme reitillä ei juurikaan ole korkeuseroja, mutta lumisessa maastossa kulkeminen vaatii sitkeyttä. Ensimmäisenä ja kolmantena vaelluspäivänä olemme liikkeellä koko valoisan ajan säännöllisesti taukoja pitäen. Toisena päivänä teemme lumikengillä lyhyen päiväretken tuvan ympäristössä ja perehdymme talviretkeilyn saloihin oppaan johdolla. Vaellukseen sisältyy myös saunominen kahtena iltana Sysilammen rantasaunassa.

Vaelluksen lähtö- ja päätepaikkana toimii Koirasalmen luontotupa. Vaellus on päihteetön. Vaelluksen oppaana toimii erä- ja luonto-opas (AT) Kati Granroth. Vaellus toteutetaan yhteistyössä Metsähallituksen luontopalveluiden ja Koirasalmen luontotuvan kanssa. Polun Lumolla on yhteistyösopimus Metsähallituksen Luontopalveluiden kanssa ja se noudattaa toiminnassaan kestävän luontomatkailun periaatteita.

VAELLUKSEN PÄIVÄETAPIT JA VARUSTEET

1. vaelluspäivä / To 3.3. Koirasalmen luontotupa – Sysilampi n. 10 km
2. vaelluspäivä / Pe 4.3 Päiväretki Sysilammen ympäristössä n. 4 km
3. vaelluspäivä / La 5.3. Sysilampi – Koirasalmen luontotupa n. 10 km

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Vaellukselle osallistujalla tulee olla mukana rinkka tai ahkio, jossa kantaa kolmen päivän varusteet (ruoat, yöpymis- ja saunomisvarusteet, lämpimät vaihtovaatteet, liinavaatteet tai makuupussi ja muut tarvittavat varusteet). Vettä saa Sysilammen kaivosta. Osallistuja saa vaellukselle ilmoittautumisen yhteydessä oppaalta varustelistan pakkaamista varten. Oppaalta on myös mahdollista vuokrata pientä korvausta vastaan joitakin vaellusvarusteita kuten rinkkoja.

TIEDOT VAELLUKSEN MAJOITUSPAIKASTA JA TELTTAILUMAHDOLLISUUS

Lumikenkävaelluksen aikana yövytään kaksi yötä Sysilammen vuokratuvissa. Ryhmällemme on varattu käyttöön kaksi vuokratupaa, joista toisessa on nukkumapaikat kuudelle henkilölle ja toisessa kahdelle henkilölle. Tupien varustuksena on kamiina, ruoanlaittoon nestekaasuliesi, kattilat, paistinpannu sekä aterimet kahdeksalle henkilölle. Sängyissä on patjat, peitot ja tyynyt. Sysilammen rannassa on kahden vuokratuvan yhteiskäytössä oleva puulämmitteinen sauna. Pihassa on polttopuuvaja, kuivakäymälä, tulentekopaikka sekä kaivo, josta saa puhdasta vettä. Tuvassa ei ole sähköä, valaistus kynttilöin ja otsalampuin.

Halutessasi sinulla on myös mahdollisuus yöpyä molemmat yöt omassa teltassa Sysilammen vuokratuvan pihamaalla. Tällöin sinulla tulee olla mukana talviolosuhteisiin soveltuva teltta, makuualusta ja makuupussi ja mielellään aikaisempaa kokemusta ulkona yöpymisestä talviolosuhteissa. Telttailijat voivat käyttää vuokratuvan keittomahdollisuutta ruonlaitossa vaelluksen aikana.

OSALLISTUJAMÄÄRÄ

8 hlö tuvissa yöpyen + 4 hlö ulkona telttaillen + 1 opas

Päivitetty tieto 9.1.2022: Yksi tupapaikka vapaana! Ulkona telttaileville vielä paikkoja.

Vaellus toteutetaan, mikäli vaellukselle ilmoittautuu vähintään neljä osallistujaa. Vaellukselle lähtijöiden ikäraja on 15 vuotta. Alle 18-vuotiaat vanhemman seurassa tai vanhempien kirjallisella luvalla.

 

VAELLUKSELLE OSALLISTUJAN TULEE HUOLEHTIA SEURAAVISTA ASIOISTA ITSE

• Vaellukselle osallistujat vastaavat itse omalla kustannuksellaan kuljetuksistaan vaelluksen lähtöpaikkaan ja sieltä pois sekä mahdollisista majoituksista kohteessa ennen ja/tai jälkeen vaelluksen. Omakustanteista majoitusta ennen ja/tai jälkeen vaelluksen voi tiedustella Koirasalmen luontotuvalta (koirasalmi.com, p. 040 9398147).
• Osallistujalla tulee olla vaellukselle vaadittavat varusteet, kuten rinkka, retkiruoat, vaellusvaatteet ja -kengät, lämmintä vaihtovaatetta, liinavaatteet tai makuupussi (oppaalta mahdollista vuokrata joitakin vaellusvarusteita, kysy lisää!). Saat tarkan vaellusvarustelistan oppaalta ilmoittautumisen jälkeen.
• Osallistujilla tulee olla vaelluksen aikana voimassa oleva vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja matkavakuutus.

 

Kaikki vaelluksen tiedot peruutusehtoineen löytyvät osoitteesta: https://polunlumo.fi/lumikenkavaellus-salamajarven…/


 

Tapahtuman hinta

HINTA

Tupamajoitus: 200 €/hlö (sis. alv 24 %). Ilmoittautumisen jälkeen maksetaan ennakkomaksu 50 €, loppumaksu 150 € laskutetaan 2 vk ennen vaelluksen alkua.

Telttamajoitus: 180 €/hlö (sis. alv 24 %). Ilmoittautumisen jälkeen maksetaan ennakkomaksu 50 €, loppumaksu 130 € laskutetaan 2 vk ennen vaelluksen alkua.

 

VAELLUKSEN HINTAAN SISÄLTYY

• Eräoppaan palvelut ennen vaellusta (etänä) ja vaelluksen aikana (kolme päivää)
• Valmiiksi suunniteltu vaellusaikataulu, reittisuunnitelma ja turvallisuussuunnitelma
• Laadukkaat lumikengät ja sommalliset sauvat lainaan vaelluksen ajaksi
• Eräoppaalla mukana oleva turvavarustus: kattava ensiapuvarustus, kohteen kartta, kompassi ja GPS
• Varusteluettelo mukaan tarvittavista vaellusvarusteista
• Yöpyminen Sysilammen vuokratuvissa (2 yötä)
• Saunominen kahtena iltana rantasaunassa
• Vaellusryhmän oma WhatsApp-ryhmä, jossa on mahdollista keskustella vaellukseen liittyvistä asioista oppaan ja muiden osallistujien kanssa
• Järjestäjän vastuuvakuutus
• Metsähallituksen asiakaskohtaiset retkeilyrakenteiden käyttömaksut

Tapahtuman järjestäjä
Polun Lumo
050 521 1704
Tapahtuman osoite
Salamajärven kansallispuisto, Kivijärvi