Hyppää pääsisältöön
Kuva
Nainen pyörän kanssa kesällä

Jyväskylän kaupunki tarjoaa joka kesä satoja kesätyöpaikkoja 15–28-vuotiaille koululaisille ja opiskelijoille. Tehtäviä on tarjolla sekä peruskoulun päättäneille että jo koulutusta ja työkokemusta omaaville opiskelijoille. Työsuhteen pituus vaihtelee kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.

Suurimpia työllistäjiä ovat kaupunkirakennepalvelut, terveyspalvelut, vanhuspalvelut, varhaiskasvatus sekä liikuntapalvelut. Kesätyöntekijä voi esimerkiksi avustaa vanhusten ja lasten hoidossa, toimia liikuntalaitoksessa valvojana, metsänhoitotöissä tai puistojen- ja viherrakennusalueiden työntekijänä.

Kesätyöhaku on päättynyt. Kiitos kaikille hakeneille ja erityiskiitos kaikille tänä kesänä Jyväskylän kaupungilla työskennelleille kesätyöntekijöille! Vuoden 2022 kesätyöhaku käynnistyy alkuvuodesta, tiedotamme tarkemmasta hakuajasta myöhemmin.


Kesätyösetelit 2021

Jyväskylän kaupunki tarjosi nuorille 100 kesätyöseteliä. Setelin arvo on 250 euroa ja sen tarkoitus on helpottaa nuorten työllistymistä paikallisiin yrityksiin ja yhdistyksiin.

Kesätyösetelit jaettiin varausjärjestyksessä ja niiden hakuaika alkoi 1.2.2021. Kesätyöseteliä voivat hakea 15-17-vuotiaat nuoret. 

Lisätietoa ja tarkemmat varausohjeet sivulla Kesätyösetelit.

Lisätietoja

Ohjaamon kesätyöneuvonta (kesätyösetelit ja koululaisten kesätyöt)
ma-pe klo 9-15 
p. 046 923 6583  
kesatyoseteli[a]jyvaskyla.fi 

Ohjaamo Jyväskylä 
Gummeruksenkatu 6 (2.krs) 
Avoinna ma-ti klo 12-16, etäpalvelu ke-pe 9-16  

Jyväskylän kaupungin rekrytointipalvelut (opiskelijoiden kesätyöt, kausityöt ja kesäajan sijaisuudet)
p. 014 266 0885
rekrytointi [at] jyvaskyla.fi