Hyppää pääsisältöön
Esitykset ti 30.11. klo 13, klo 14 sekä klo 18 ja 19

Uponnut kaupunki -videoteos

Uponnut kaupunki -videoteoksen esitykset Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasalissa tiistaina 30.11.
Vuosikymmenet arkistojen kätköissä uinunut partituuri on herätetty säveliksi, kuviksi, tanssiksi ja tarinaksi.

Musiikkia, tanssia ja teknologiaa Suomalaisen musiikkikampuksen opiskelijavoimin yhdistelevä videoteos tuo ensi kertaa yleisön kuultaviin 1930-luvulla menehtyneen säveltäjälupaus Heikki Suolahden Uponnut kaupunki -teoksen. Vuosikymmenet arkistojen kätköissä uinunut partituuri on herätetty soimaan orkesterina Campus Sinfonietta. Suolahden nuoret ikätoverit 2020-luvulla toteuttavat ja vievät päätökseen sen, minkä 15-vuotias säveltäjä aloitti lähes 90 vuotta sitten. Videoteoksen kokonaiskesto on noin puoli tuntia.

Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön aloitteesta käynnistynyttä hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö sekä Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto.

Esitykset Suomalaisen musiikkikampuksen uudessa Siltasalissa (Pitkäkatu 18-22, Jyväskylä)
tiistaina 30.11.2021 klo 13.00, 14.00, 18.00 ja 19.00

Liput 5 € Musiikkikampuksen ravintolan kassalta (Pitkäkatu 18–22) arkisin klo 8.00–14.15.
Ovelta 30 minuuttia ennen konserttia käteisellä.
Musiikkikampuksen henkilökunta, opiskelijat ja taiteen perusopetuksen oppilaat maksutta.

Uponnut kaupunki -videoteos
Säveltäjä Heikki Suolahti
Ohjaaja Maria Oiva
Apulaisohjaaja Topi Kohonen
Kapellimestari Rita Varonen
Orkesteriteoksen äänitys Antti Vanhanen
Koreografi Elina Wuethrich
Monikameratuotannon ohjaaja Tiina Hiekkaranta

Huomaathan, että Suomalaisella musiikkikampuksella ei ole asiakasparkkipaikkoja. Pysäköintipaikkoja parkkikiekolla mm. vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin pihassa sekä Keski-Suomen maakunta-arkiston edessä Pitkäkadulla.

Tapahtuman hinta

5€, liput ostetaan ovelta.

Tapahtuman järjestäjä
Suomalainen musiikkikampus ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö
040 836 8912
Tapahtuman osoite
Pitkäkatu 18-22, Jyväskylä
Suomalaisen musiikkikampuksen Siltasali
Tapahtuman osallistujamäärä
120
Tapahtuman kaupunginosa: