Hyppää pääsisältöön
Kuva
Hiirenloukku
23.9.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

Agatha Christien kihelmöivä murhamysteeri Jyväskylän kaupunginteatterin suurella näyttämöllä

Nuori pariskunta, Mollie ja Giles Ralston, odottavat jännittyneinä ensimmäisiä vieraita perintökartanoon avaamaansa täysihoitolaan. Samaan aikaan radiouutisissa kerrotaan tuoreesta murhasta, jonka tekijää poliisi etsii. Persoonalliset vieraat saapuvat yksi kerrallaan ja viimeisenä vielä salaperäinen yllätysvieras. Sakea lumipyry tukkii tiet ja niin tämä erikoinen joukko on eristyksissä syrjäisessä majatalossa. Onneksi isäntäväki on varautunut säilykkein. 

Pian reipas poliisi kuitenkin hiihtää paikalle ja kertoo hälyttävän viestin: on syytä olettaa, että seuraava murha tapahtuu täällä, Monkswellin kartanossa. Mutta kuka on toinen uhri? Ja voiko murhaaja päästä perille tässä myrskyssä? Vai onko hän siellä jo? Jokaisella tuntuu olevan jotain salattavaa ja epäilyksen varjo lankeaa kaikkien ylle. Murhaajan tunnussävel, Kolme sokeaa hiirtä, kaikuu kolkkona kartanossa ja tunnelma tiivistyy hetki hetkeltä.   

Murhamysteerien mestarin, Agatha Christien, klassikko tarjoilee herkullisen henkilögallerian, koukuttavan arvoituksen ja nostalgisen viihdyttävän maailman, johon on helppo uppoutua. ”Kuka sen teki?” säilyy kysymyksenä viime hetkille. Ja perinteen mukaan ratkaisua ei saa koskaan paljastaa niille, jotka eivät ole esitystä vielä nähneet. Salaisuus onkin säilynyt hämmästyttävän hyvin jo seitsemänkymmentä vuotta. 

Hiirenloukun ensi-ilta oli 6.10.1952 Nottinghamissa, josta esitys siirrettiin 25.11.1952 Lontooseen, missä se on pyörinyt siitä lähtien. Se onkin ylivoimaisesti pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty näytelmä maailmassa. Juhlavuoden kunniaksi meillä on nyt ilo tuoda rakastetusta näytelmästä oma versiomme Jyväskylän kaupunginteatterin suurelle näyttämölle. Perinteitä kunnioittaen 1950-luvun maailmassa, mutta pilke silmäkulmassa, huumoria unohtamatta. Murha on kammottava asia, mutta teatterissa sen parissa voi viettää oikein mukavan illan. Jännittävä näytelmä ei kuitenkaan sovi pienille lapsille. 

 

Universaalisti kiinnostava murhamysteeri 

Hiirenloukku on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja sitä on esitetty yli neljässäkymmenessä maassa. Jotain universaalisti kiinnostavaa murhamysteerin siis täytyy sisältää. Varmasti yksi kiehtova tekijä ovat vahvat tunnistettavat henkilöhahmot, joista jokainen voisi olla paitsi naapurimme myös murhaaja, mutta kukaan ei ilmiselvästi ole. Jokaisesta paljastuu inhimillisiä heikkouksia ja hahmoihin tuodaan myös keventävää huumoria. Miljöö ei myöskään ole nykydekkareille tyypillinen synkkä, pimeä ja kylmä vaan pikemminkin tunnelmaltaan kotoisan lämmin, vaikka vanhassa kartanossa voi paleltaakin. Nykyajan vinkkelistä se on myös nostalginen aikamatka paikkaan, jossa ei ole kännyköitä eikä muuta nykyteknologiaa, ja poliisin tärkeimmät työvälineet ovat harmaiden aivosolujen lisäksi kynä ja lehtiö. 

Tapahtuman hinta

Liput: 30 € / 28 € / 22 €

Kesto: n. 2h 30 min, sis. väliajan

Ikäsuositus: 12 +

014-2660110

Toistot

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

24.9.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

29.9.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

1.10.2022 13.00–15.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

1.10.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

8.10.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

13.10.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

14.10.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

20.10.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

22.10.2022 19.00–21.30

Jyväskylän kaupunginteatteri: Hiirenloukku

29.10.2022 13.00–15.30
Tapahtuman osoite
Vapaudenkatu 36, Jyväskylä