25.10.2019 19.00

ELASTINEN

Suomen tunnetuimpien artistien joukkoon asemansa vakiinnuttanut ja jo merkittävän uran kotimaisen musiikkimaailman vaikuttajana tehnyt Elastinen suuntaa syksyllä mittavalle konserttisalikiertueelle. Suomen suurimpia saleja käsittävällä kiertueella tullaan kuulemaan myös Elastisen uutta musiikkia, artisti julkaisee ”Sua seuraa aurinko” -singlen keskiviikkona 29. toukokuuta. 

Viihdealan moniottelijana tunnettu Elastinen tarjoilee syksyn kiertueen herkempiäkin tulkintoja mahdollistavissa konserttipaikoissa läpileikkauksen yli viisitoista vuotta kestäneeltä, kotimaiseen hiphop- ja pop-musiikkiin lähtemättömän jäljen jättäneeltä uraltaan.

”Tein 2016 ensimmäisen konserttisalikiertueeni ja tajusin tuon saliympäristön voiman. Intensiivisyys on aivan omaa luokkaansa, kun kaikki täysin keskittyneesti kuuntelevat baari- tai festarimeiningin sijaan. Nyt osaan rakentaa ja riisua räppisetin vielä paremmin, kuin viimeksi.”

”Luvassa on niin uutta kuin vanhaakin tuotantoa, erikoisversioita ja sykähdyttäviä sovituksia. Kaksi puoliaikaa mahdollistavat erilaisen rytmin ja draaman kaaren. Räppikonsertit konserttisaleissa ovat Suomessa toistaiseksi vielä melko tuntematon maaperä”, artisti summaa tulevaa kiertuettaan.

Tapahtuman hinta: 

35,00 €

Tapahtuman toimipaikka: 
Tapahtuman osoite: 
Lutakonaukio 12
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki
Tapahtuman www-sivut: 
Tapahtuman Facebook-osoite: