28.2.2020 16.3017.30

Taiteilijatapaamisessa Kirsi Neuvonen

Kuvataiteilija ja taidegraafikko Kirsi Neuvonen taiteilijatapaamisessa Jyväskylän taidemuseon Holvissa perjantaina 28.2. klo 16.30–17.30, vapaa pääsy.

Keuruulaislähtöinen Kirsi Neuvonen on yksi tunnetuimpia suomalaisia taidegraafikoita. Neuvosen täyteläisin värein toteutetuissa teoksissa toistuvat puu-, puku- ja arkkitehtoniset aiheet, historialliset naishahmot ja eläimet. Taidehistoriaan perehtyneelle katsojalle Neuvosen työt tarjoavat viittausten runsaudensarven.

Neuvosta voi perustellusti pitää yhtenä suomalaisen värillisen metalligrafiikan uudistajista. Häntä arvostetaan juuri värillisen syväpainografiikan kehittäjänä. Eräänlaisena läpimurtona voidaan pitää teosta Neljännesmelonia vatsan päällä (1986). Neuvonen valmistui kuvataiteilijaksi Lahden taidekoulusta 1984 ja on opintojensa jälkeen työskennellyt Jyväskylässä. Hän on saanut Valtion taidepalkinnon 1987 ja osallistunut pitkän uransa aikana lukuisiin näyttelyihin. Neuvonen on myös opettanut taidegrafiikkaa mm. Jyväskylän Grafiikan Pajalla ja Jyväskylän yliopistossa sekä Yhdysvalloissa.

Taiteilijatapaaminen liittyy kevään Miltä näyttää aika? Kuvataidetta Keski-Suomessa 1975–1997 -kokoelmanäyttelyyn, joka on Jyväskylän taidemuseossa 20.12.2019–17.5.2020. Näyttely vie aikamatkalle keskisuomalaisen taiteen lähimenneisyyteen ja siihen on koottu Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien kiintoisimmat poiminnat vuosilta 1975–1997.

Tapahtuman järjestäjä: 
Jyväskylän taidemuseo
014 266 4391
Tapahtuman osoite: 
Kauppakatu 23, Jyväskylä
Tapahtuman www-sivut: 
Tapahtuman Facebook-osoite: