Hyppää pääsisältöön
Kuva
24.1.–29.5.2022

AJATUSVIIVOJA - Ernst Mether-Borgströmin abstrakteja teoksia

Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen tiedemuseo yhdessä JYUniorit-toimijoiden kanssa järjestää Ernst Mether-Borgströmin (1917–1996) taiteeseen pohjautuvan näyttelyn sekä lapsille ja nuorille suunnatun tiedekasvatuskokonaisuuden. Näyttely ja työpajat toteutetaan yhteistyössä Opettajankoulutuslaitoksen sekä Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen kanssa.

”Intuitio on itse asiassa perustavaa laatua oleva tekijä kaikessa inhimillisessä toiminnassa – tekniikassa, tieteessä ja taiteessa. Tämä vaistonvarainen vaihe on puoli askelta ajatuksen edellä, kohti tulevaisuutta ja tuntematonta, ja kuitenkin se on ajatuksen synnyttämä.”- Ernst Mether-Borgström                          

Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen tiedemuseo yhdessä JYUniorit-toimijoiden kanssa järjestää Ernst Mether-Borgströmin (1917–1996) taiteeseen pohjautuvan näyttelyn sekä lapsille ja nuorille suunnatun tiedekasvatuskokonaisuuden. Näyttely ja työpajat toteutetaan yhteistyössä Opettajankoulutuslaitoksen sekä Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen kanssa.

Näyttelyssä nousevat esiin Ernst Mether-Borgströmin abstraktille ilmaisulle keskeiset ominaisuudet: väri ja muoto. Mether-Borgströmilla oli intuitiivinen ote taiteen tekemiseen. Häntä kiinnosti konkretistinen tyyli ja uusien ilmaisumuotojen etsiminen.

Näyttely toimii myös oppimisympäristönä. Teosten avaamien maailmojen innoittamina olemme suunnitelleet monitieteisiä työpajoja lapsille ja nuorille. Niissä pääsee sekä tutkimaan että kokeilemaan. Työpajoissa on tilaa leikille, uteliasuudelle, mielikuvitukselle. Tavoitteena on lisätä kiinnostusta abstraktia taidetta, tiedettä ja taidelähtöistä työskentelyä kohtaan. Ajattelua herätellään muun muassa taidetta ja matematiikkaa yhdistelevissä työpajoissa. Myös näyttelytilassa on mahdollista heittäytyä luovaksi ja toteuttaa abstrakteja veistoksia.

Näyttelyssä on esillä teoksia Mether-Borgströmin säätiöltä, Op Ryhmän Taidesäätiöltä, Pro Artibus -säätiöltä, Kuntsin säätiöltä sekä Jyväskylän yliopiston taidekokoelmasta. Näyttelyn ja työpajojen toteuttamista on tukenut Mether-Borgströmin säätiö.

 

AJATUSVIIVOJA-näyttelyyn liittyvä tiedekasvatus:
Maksuttomia matematiikkaa ja taidetta sisältäviä työpajoja alakouluille 26.4.-26.5.2022.

Haluatko innostaa oppilaitasi ilmiöoppimiseen monitieteisissä, Mether-Borgströmin taidetta hyödyntävissä työpajoissa, jotka tukevat opetussuunnitelmaa? Työpajat kestävät kaksi tuntia ja ne pidetään uudessa tiedekasvatusluokassa yliopiston kirjasto Lähteessä 26.4.–26.5.2022! Lisätietoja: https://kesayo.jyu.fi/fi/koulutukset/koulutustarjonta/10/420

 



Näyttelyn aukioloajat:
ma-pe 9-19
la 10-16
su 11-16
Vapaa pääsy - tervetuloa!


Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde
Tietoniekka (1. krs.)
Seminaarinkatu 15

 

Näyttely ja työpajat ovat osa JYUniorit-Lasten ja nuorten yliopistotoimintaa, jota toteuttavat yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopisto, Jyväskylän yliopiston tiedemuseo ja Keski-Suomen LUMA-keskus, sekä osa Jyväskylän yliopiston Tiedettä kaikille –toimintaa. Lue lisää: https://www.jyu.fi/fi/palvelut/jyuniorit

Jyväskylän yliopiston Tiedettä kaikille -toiminta innostaa kaikenikäisiä tutkitun tiedon äärelle elämyksellisten tapahtumien, työpajojen ja näyttelyiden kautta. Toiminta kerää yhteen Jyväskylän yliopiston suurelle yleisölle avoimet tapahtumat ja palvelut sekä tarjoaa uudenlaisia toimintamuotoja eri-ikäisille kohderyhmille. Tapahtumatyyppejä ovat muun muassa tiistaiset Tiedeillat ja Luontoillat, keskiviikkoiset Tietokirja-illat, sekä lauantaisin järjestettävät lasten tapahtumat. Lue lisää: jyu.fi/tiedettakaikille

Tapahtuman järjestäjä
Jyväskylän yliopisto
Tilaisuus toteutetaan verkkolähetyksenä.