Hyppää pääsisältöön
13.11.–1.12.2021

Virpi Lehto, öljymaalauksia

Galleria Beckerille tuomani teokset ovat kaikki öljymaalauksia kankaalle ja tältä vuodelta.
Maalaukseni ovat kertomuksia, ensin sanattomia ja sitten ajatukset muuntuvat kuviksi ja tarinoiksi.

”Galleria Beckerille tuomani teokset ovat kaikki öljymaalauksia kankaalle ja tältä vuodelta.
Maalaukseni ovat kertomuksia, ensin sanattomia ja sitten ajatukset muuntuvat kuviksi ja tarinoiksi.

Tämän kertainen näyttely on aiheuttanut kaikenlaista päänvaivaa itselleni niin kyvyistäni kuin teemoistanikin. Olen tullut siihen tulokseen, että voin maalata sitä mitä haluan.
Teen kuvia, joissa risteilevät tunteet, muistot, halut ja olotilat.

Nainen on aina keskiössä muuttuneena, aika ja iän mukaan tuomat muutokset ja kenties myös vapaus mukanaan.
Värit ja ekspressiivisyys ei ole mihinkään kadonnut, vain sävyt ovat tummentuneet. Sallin sen.
Kankaalle ilmestyvät asiat kuin itsestään. Teemat ovat ajankohtaisia ja universaaleja.”
Virpi Lehto

Tapahtuman järjestäjä
Jyväskylän Taiteilijaseura ry
0408243031
Tapahtuman osoite
Seminaarinkatu 28, Jyväskylä