Ville Heimala, Metsän elementit: Olennot, 2017. Keramiikkateos.
18.5.–8.12.2019

Keramiikan toinen luonto

Ihmisillä on suuri halu vertailla ominaisuuksiamme ja luonteenpiirteitämme eläimiin. Keramiikan toinen luonto -näyttelyn viisi kuvanveistäjää tuovat esiin henkilökohtaista suhdettaan luontoon ja taiteen tekemiseen sekä kertovat ajatuksistaan teostensa takana. He havainnoivat ympäröivää luontoa ja tulkitsevat sitä veistosmaisesti keramiikan kautta.

Luonnosta saa alkunsa monet myytit, tarinat ja sadut, jotka ovat myöhemminkin vaikuttaneet ihmisten luontosuhteen kehittymiseen. Ville Heimalan, Katri-Maria Huhtakallion, Aura Kajaksen, Tiia Matikaisen ja Lotta Mattilan käsissä raaka materiaali muokkautuu luonnon loputtomien muotojen ja tekstuurien inspiroimana sekä tarinoiden ja uskomusten kyllästämänä henkilökohtaisiksi tulkinnoiksi eri lajien kohtaamisista. Ennen kaikkea toinen luonto kertoo näkyvän luonnon lisäksi myös sen toisesta, piilossa olevasta ja mystisestä puolesta – siitä, jonka taiteilija ajatustensa ja tuntemustensa kautta tekee näkyväksi taiteen keinoin.

Tapahtuman hinta: 

Aikuiset 6€, opiskelijat 3€, alle 18-v maksutta. Perjantaisin vapaa pääsy kaikille.

Tapahtuman järjestäjä: 
Suomen käsityön museo, Mikko Oikari, näyttelyintendentti
050 553 3880
Tapahtuman toimipaikka: 
Tapahtuman osoite: 
Kauppakatu 25, Jyväskylä
Tapahtuman www-sivut: