Vaaleanpunaisella taustalla valokuvia saarista
27.3.-16.5.2021 ti-su klo 11-18

Kenen luonto?

Luontokuvaajat ja valokuvataiteilijat ensimmäistä kertaa yhdessä. Maamme kautta aikain laajin luontoa käsittelevä valokuvahanke käynnistyy Jyväskylästä maaliskuussa 2021.

Jyväskylän taidemuseoon esille tulevassa avausnäyttelyssä nähdään monimuotoisia luontotulkintoja alan huippunimiltä sekä nousussa olevilta lupauksilta. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Valtakunnallisen Kenen luonto? -hankkeen tavoitteena on yhdistää valokuvataiteilijoita ja luontokuvaajia, tieteentekijöitä sekä kaikkia luonnosta kiinnostuneita yhdessä pohtimaan uutta luontokuvaa sekä sen roolia yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä. Ajatuksena on synnyttää ja kiihdyttää positiivisia reaktioita sekä muutosta kohti kestävämpää kehitystä. Hanke puhuu luonnon puolesta, nostaa esiin huippuosaamista ja rakentaa uudenlaisia toiminta-alustoja ammattilaisille ja harrastajille.  Keskeisinä teemoina ovat muutos, mukautuminen ja toivo.

Kenen luonto? -hankkeen avajaistapahtuma järjestetään Jyväskylässä 27.3.2021 verkkotapahtumana. Taidemuseossa avautuvan päänäyttelyn lisäksi samaan aikaan avautuu alueellinen Kenen luonto? Keski-Suomi Keski-Suomen museossa sekä Luovan valokuvauksen keskuksen tuottama luontokuvaaja Heikki Willamon näyttely Galleria Ratamossa. 

Tapahtuman hinta: 

8 € / 6 € / 4 €, perjantaisin vapaa pääsy
Alle 24 vuotiaat ilmaiseksi

Tapahtuman järjestäjä: 
Jyväskylän taidemuseo
014 2662 4391
Tapahtuman osoite: 
Kauppakatu 23, Jyväskylä
Tapahtuman www-sivut: