Hyppää pääsisältöön
Kuva
Vuoren kirjailijavierailu
17.11.2021 17.00

Kirjailijavieraana Kristiina Vuori

Palokan kulttuuripäivien kirjailijavieras Kristiina Vuori kertoo vierailulla kirjoistaan ja työstään kirjailijana 2000-luvun Suomessa. 

Kristiina Vuori kirjoittaa romaaneja Suomen historiasta. Kirjoissa kuvataan suomalaisten naisten elämänkohtaloita keskiajalta 1600-luvulle saakka. Suomen myydyin esikoisteos vuonna 2012 oli Vuoren ensimmäinen romaani Näkijän tytär.

Kristiina Vuori on koulutukseltaan tiedottaja ja copy writer. Markkinoinnin ja viestinnän tehtävissä hän työskenteli yli 20 vuotta kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Vuorelta onkin ilmestynyt esikoisteoksensa jälkeen vuosittain uusi historiallinen romaani lukijoidensa iloksi. Uusin teos on tänä syksynä julkaistu Samettiin kätketty.

Neljän ensimmäisen kirjansa Vuori kuvailee olevan romanttista historiaviihdettä, mutta viidennestä Kaarnatuuli-kirjasta alkaen teokset ovat muuttuneet vakavammiksi. Niiden keskiössä ovat oikeasti eläneet rohkeat naiset; heidän arkielämänsä, toiveensa, pelkonsa, haasteensa ja mahdollisuutensa. Yhden naisen elämästä kertoessaan Vuori kertoo samalla aikakaudesta, sen tavoista, uskonnosta ja kulttuurista. Teosten pohjana on vankka taustatyö.

Tapahtuman järjestäjä
Jyväskylän kaupunginkirjasto
014 266 4151
Asiasanat:  
Tapahtuman kaupunginosa: