3.6.–6.9.2020 ti-su klo 11-18

Moritz Müller: Starlight

Jokainen voi löytää itsestään "tähtivaloa" eli löytää ja tuoda esiin omaa täyttä potentiaaliaan esimerkiksi meikin keinoin, sanoo nuori suomalais-saksalainen taiteilija, jonka valokuvat, musiikki ja meikkaaminen käsittelevät riippumattomuutta, moninaisia tunteita ja identiteettiä. Taidetila Ilmiössä on esillä  kahdeksan käsiteltyä pop-taiteesta vaikutteita saanutta valokuvaa ja Müllerin musiikkia.

Moritz Müller aloitti taiteellisen retkensä vuonna 2016 meikkaamisella. Queer-yhteisöissä meikkitaide on keskeinen osa itseilmaisua ja se on helposti saavutettavissa mitä studio ja taidetarvikkeet eivät välttämättä kaikille ole. Müller laajensi ilmaisuaan pian omakuviin. Myös musiikki on ollut aina osa Müllerin elämää, mutta vasta julkaistuaan ensimmäiset musiikkikappaleensa vuonna 2019, musiikista tuli osa hänen taiteilijuuttaan.
Taide on ollut Moritz Müllerille täydellinen keino käsitellä turhautumistaan lapsuuden ujouteen ja siihen tunteeseen, ettei voi täysin ilmaista itseään. Vielä tänäänkin taide on hänelle oleellinen tapa olla yhteydessä ulkomaailmaan ja omaan itseen. Taiteen kiehtova uudelleen luova voima pitää Müllerin alati tuotteliaana.
Näyttely sai alkunsa lukiolaisten vierailusta taidemuseon työpajassa 2019. Queer Bodies -työpajassa katsottiin suomalaisten taiteilijoiden videoteoksia ja keskusteltiin niiden pohjalta sukupuolen moninaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Tilaisuuden jälkeen Moritz Müller kertoi omasta taiteestaan, jossa hän käsittelee samoja teemoja.
Voit tutustua Müllerin teoksiin ja tuleviin projekteihin Instagramissa: @sebastiansalvation

Tapahtuman hinta: 

8 € / 6 € / 4 €, perjantaisin vapaa pääsy

Tapahtuman järjestäjä: 
Jyväskylän taidemuseo
014 266 4391
Tapahtuman osoite: 
Kauppakatu 23, Jyväskylä
Taidetila Ilmiö, 3 krs
Tapahtuman www-sivut: 
Tapahtuman Facebook-osoite: