Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kolme aikuista juttelee ja yhdellä on tietokone sylissä.

 

 

Huom!

Koronavirustilanteen vuoksi aikuissosiaalityössä hoidetaan asiakastapaamiset toistaiseksi puhelinneuvotteluina tai muita etäyhteyksiä hyödyntäen. Olethan ensisijaisesti puhelimitse yhteydessä sosiaaliaseman opastukseen, puh. 014 266 3624 tai suoraan omaan työntekijääsi. Sosiaaliaseman opastukseen pääsee asioimaan, mutta muistathan huolehtia siitä, että flunssaoireista kärsiessäsi et voi tulla paikan sosiaaliasemalle. Kaikki ryhmätoiminta on toistaiseksi tauolla. Samoin sosiaaliohjauksen palvelut terveysasemilla sekä muut asiakastapaamiset eri toimijoiden tiloissa toteutetaan puhelimitse. Tilannetta arvioidaan maan hallituksen ohjeistuksen mukaisesti.

Ajankohtaista ja koottua tietoa koronavirustilanteesta
Paremmin yhdessä: Tiedote koronaviruksesta sisältää mm. tiedotevideoita eri kielillä. 


Sosiaaliohjaus

Sosiaaliohjauksella tarkoitetaan asiakkaiden ohjaamista ja tukemista elämän eri tilanteissa. Sosiaaliohjauksen lähtökohtana on huomioida asiakkaan kokonaistilanne ja kartoittaa oikea palveluiden tarve. Sosiaaliohjaajat tekevät yhteistyötä esimerkiksi Kelan, lastensuojelun, terveydenhuollon, kotipalveluiden ja eri vuokranantajien kanssa.

Aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajan puoleen voit kääntyä, kun

  • olet velkaantunut tai tarviset apua talouden hallintaan
  • tarvitset sosiaaliturvaan, etuuksiin tai muihin palveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa
  • olet työtön, opiskelet tai tarvitset ohjausta jatkosuunnitelmiisi
  • elämäntilanteesi on muuttunut tai muuttumassa (esim. ero, yhteenmuutto, läheisen kuolema tai lapsen syntymä)
  • sinulla on ongelmia asumisessasi, vuokranmaksussa tai olet vailla asuntoa
  • olet yksinäinen tai arjestasi puuttuu mielekästä tekemistä
  • tarvitset tukea arjen hallintaan

Sosiaalityö

Aikuissosiaalityö on yli 18-vuotiaiden kanssa tehtävää suunnitelmallista sosiaalityötä. Sen tavoitteena on vahvistaa henkilön omaa toimintakykyä ja ehkäistä sosiaalisten ongelmien syntyä kartoittamalla asiakkaan elämäntilannetta, vahvuuksia ja voimavaroja. Asiakkaan kanssa yhdessä etsitään vaihtoehtoja elämäntilanteen parantamiseksi ja motivoidaan asiakasta muutokseen.

Aikuissosiaalityö sisältää esimerkiksi asiakkaan aktivoimista työelämään, koulutukseen tai työkyvyn arviointiin ja päihteiden käytön seuraamista sekä hoitoon ohjaamista. Lisäksi voimme tukea ja auttaa asumiseen liittyvissä ongelmissa ja miettiä arjen ongelmiin yhdessä ratkaisuja. Aikuissosiaalityöntekijät tekevät myös tiivistä yhteistyötä esimerkiksi terveydenhuollon, Kelan, lastensuojelun, Te-viranomaisten ja esim. kolmannen sektorin kanssa.

Aikuissosiaalityöntekijän puoleen voit kääntyä, kun

  • tarvitset tukea ja kartoitusta arkielämän hallintaan ja suunnitteluun
  • olet työtön tai työkykysi on alentunut, ja tarvitset ohjausta jatkosuunnitelmiisi
  • Sinulla on ongelmia asumisessasi tai olet vailla asuntoa
  • päihde-, peliriippuvuus tai mielenterveysongelmat tuovat haasteita elämääsi 
  • olet velkaantunut tai tarvitset sosiaaliturvaan ja muihin palveluihin liittyvää ohjausta ja neuvontaa
  • olet kohdannut äkillisen kriisin
  • sinun on vaikea saada tai hakea tarvitsemiasi palveluita

Sosiaaliohjaus terveysasemilla ja OmaKS.fi-palvelussa

Sosiaaliohjauksessa tehdään yhteistyötä terveydenhuollon kanssa asiakkaan parhaaksi ja oikeanlaisen avun löytymiseksi. Asiakkaan asiat voivat liittyä erilaisiin elämäntilanteiden haasteisiin, kuten

  • Työkyky, työttömyys tai opiskelu
  • Kuntoutus- ja muiden sosiaalietuuksien hakemisessa avun tarve ->esim. eäselvä lausuntopyyntö, kielteiset päätökset
  • Taloudellinen ongelma ja oikean etuuden löytäminen
  • Elämänkriisit -->esim. ero, läheisen kuolema
  • Asumisen haasteet
  • Arjen toimintakyvyn haasteissa mm. riippuvuuksien, mielenterveysongelmien tai sairastumisen aiheuttamat arjen haasteet
  • Yksinäisyys sekä mielekkään tekemisen puute arjessa

Ohjauksella ja neuvonnalla voidaan tukea hyvinvointia edistäviä valintoja ja toimintatapoja. Asiakkaan ja hänen perheensä kanssa yhdessä kartoitetaan näkemyksiä tuen tarpeesta. Terveysaseman sosiaaliohjaaja ei tee viranomaispäätöksiä, vaan työ painottuu palveluohjaukseen.

Sosiaaliohjaajalle voit varata soitto- tai vastaanottoajan terveysasemasi ajanvarauksen kautta tai OmaKS.fi-sivustolta. Myös muut ammattilaiset voivat ohjata sinut sosiaaliohjaajan vastaanotolle.

OmaKS.fi

OmaKS:n sosiaaliohjaaja on tavattavissa chatissa tai videon välityksellä ilman ajanvarausta arkisin klo 8.00–16.00. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön tai varata käynti- tai soittoajan kiireettömälle vastaanotolle.

Asioi osoitteessa www.omaks.fi.

Sosiaaliohjaajan vastaanotot terveysasemilla

Ajanvaraus oman terveysaseman ajanvarauksen kautta.

  • Maanantai: Kyllön terveysasema ja Sampoharjun terveysasema
  • Tiistai: Korpilahden, Tikkakosken ja Säynätsalon Oma Lääkärisi-terveysasemilla kolmen viikon välein kullakin asemalla
  • Keskiviikko: Huhtasuon ja Palokan terveysasemat
  • Torstai ja perjantai: Novan terveysasema
  • Ma-pe: OmaKS.fi, Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus

Katso myös video "Sosiaaliohjaus osana terveysaseman arkea". Video on kuvattu Jyväskylässä ja se on Sosiaali- ja terveysministeriön tuottama.

Yhteystiedot

Hannikaisenkadun sosiaaliasema

Hannikaisenkatu 37, PL 583
40100 Jyväskylä

Aukioloajat

ma-pe klo 9-15.30

  • ajanvarauksella asiakkaita otetaan vastaan sovitusti
  • opastuksen puhelinneuvonta arkipäivisin klo 8-16, p. 014 266 3624 opastus

Voit myös varata 20 minuutin mittaisen soittoajan verkossa. Työntekijä soittaa sinulle valitsemanasi ajankohtana. Varaus vaatii tunnistautumisen ja kirjautumisen Hyvikseen.

Aikuissosiaalityön asiakkaita palvellaan Hannikaisenkadun sosiaaliasemalla.

OmaKS.fi, Keski-Suomen digitaalinen sosiaali- ja terveyskeskus

OmaKS:n sosiaaliohjaaja on tavattavissa chatissa tai videon välityksellä ilman ajanvarausta arkisin klo 8.00–16.00. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön tai varata ajan kiireettömälle vastaanotolle.

www.omaks.fi

Lomakkeet

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen hakemus (pdf)