Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kynä kädessä
Hankkeissamme arvioidaan osastohoidon resurssi- ja paikkatarpeita sekä sijoittumista Keski-Suomen alueella.
Kuva
Kynä kädessä

”Sairaalat on rakennettu vuoteita varten, eikä iäkkäille kuntoutujille”. Lainaus on geriatrian emeritus professori Jaakko Valvanteen kärjistys muutaman vuoden takaa. Laitoshoidossa makuutettavat vanhukset on tiukasti mielikuvissa istuva ajatus terveyskeskuksen vuodeosastosta, jossa tärkeintä ovat vuoteet. 

Mutta onko mielikuva tämän päivän perusterveydenhuollon osastosta oikea? Simo Kokon ym. vuonna 2017 julkaistu tutkimus KYS-erva-alueen terveyskeskuksista osoittaa sairaaloiden roolin merkittävänä etenkin vanhusten akuuttia sairaalahoitoa vaatineiden sairauksien hoidossa. Hoidon syynä oli yleisimmin keuhkokuume tai muu tulehdus, pitkäaikaissairauksista sydämen vajaatoiminta. Jatkohoitoon erikoissairaanhoidosta tulevien osuus oli 23 prosenttia, perusterveydenhuollossa hoito alkoi 77 prosentille potilaista.

Oikea-aikaista ja joustavaa hoitoa 

Hankkeissamme arvioidaan osastohoidon resurssi- ja paikkatarpeita sekä sijoittumista Keski-Suomen alueella. Osastohoidon tarve nähdään, mutta osastojen yhteistoiminta on tarpeen tilanteissa, joissa erikoissairaanhoitoa ei tarvita. Kehittämisen tavoitteena on selvittää, missä tilanteissa hoitoa voisi saada nykyistä joustavammin toisen kunnan terveyskeskusosastolla. Sairaalahoitoa vaativan sairauden osuessa kohdalle jokainen toivoo nopeaa tervehtymistä ja parasta mahdollista hoitoa. Potilaan näkökulmasta oikea-aikainen hoito ja avun saanti on tärkeintä.

Osastohoidon kehittämistyö Keski-Suomessa on alkanut osastojen nykytilan selvittämisellä. Perusterveydenhuollossa tarvitaan laaja-alaista osaamista ja sitä osastoilta myös löytyy. Hoitojaksojen pituus osastoilla vaihtelee, vuonna 2020 se oli keskimäärin 7,9 vuorokautta. Yhteensä hoitovuorokausia kertyi lähes 145 000.

Osastoilla on paljon omia kehittämishankkeita, paikalleen ei olla jämähdetty vaan ilmassa on tekemisen meininki. Osastoilla osataan myös arvostaa laaja-alaista ammattitaitoa ja hyvää työilmapiiriä sekä yhteistyötä lääkäreiden ja kunnan toimijoiden kanssa. Hankkeissamme haetaan yhteisiä toimintamalleja, mutta myös profiloitumista osaamisen näkökulmasta. Yhdessä selvitetään, onko sairauksia, joiden osastohoito kannattaisi keskittää myös perusterveydenhuollossa.

Arki, tukipalvelut ja läheiset parasta kuntoutusta

Useimmat meistä haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään ja tuolloin kotiin viedyt palvelut ovat tärkeässä roolissa. Arkisten askareiden suorittaminen on parasta kuntoutumista, mikäli vointi sen sallii. Läheiset, erilaiset tuki- ja hoivapalvelut sekä kotikuntoutus auttavat pärjäämisessä. 
Osastojen rooli voisi jatkossa olla entistä enemmän kotihoidon tukena toimimista, vahvan sairaanhoidollisen osaamisen jakamista alueellisesti. Yhteisiä käytäntöjä osastojen, asumispalvelujen ja kotihoidon kesken tulee kehittää ja pyrkiä aktiivisuuteen ja oikea-aikaisuuteen. Näen kehittämisen laajasti koko palveluketjun kehittämisenä, oikea hoitopaikka tulee ratkaista hoidon tarpeen perusteella, ei odottaen paikkaa, jossa on tilaa. 
 
Merja Ahonen, projektipäällikkö, Keski-Suomen sote-uudistus, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

#hyväarkikaikille 
#soteuudistuskeskisuomi